Jenna AittolahtiOlen harrastanut sileän juoksua yli 10 vuotta ja siirtynyt polkujuoksun pariin vuonna 2021. Juoksu on itselleni elämäntapa ja arjen henkireikä. Juoksen tällä hetkellä pääasiassa Suomessa Buff Trail Tourin kilpailuja ja ulkomailla vuorikisoja ja UTMB-sarjan kilpailuja. Päämatkani on polkumaratonin tai lyhyen ultran mittainen (30 – 55 kilometriä).
Tavoitteeni on juosta tulevaisuudessa enemmän vuorilla, mutta pitää mukana juoksemisen tuoma ilo ja elämyksellisyys. Haaveilen myös pidemmistä juoksu- ja pyöräilyseikkailuista, kuten Suomen päästä päähän pyöräilystä tai pidemmistä juoksuvaelluksista Alpeilla tai Pohjoismaissa. Vapaa-ajalla vietän perheen kanssa aktiivista ulkoilmaelämää ja vietän paljon aikaa luonnossa retkeillen. Haluan tuoda avoimesti esiin kestävyysurheilun ja perhearjen yhdistämisen ja sen, että myös me äidit voimme panostaa omaan harrastukseen. Kolmen lapsen äitinä hyväksyn myös sen, että laatu korvaa määrän treeneissä. Huippuhetket Mieleenpainuvimmat muistot juoksusta ovat ensimmäinen polkumaraton Nuuksiossa vuonna 2021, ensimmäinen ulkomaankisa Salzburgissa 2022 ja vuoden 2024 Swiss peaks marathon, joka tuntui isolta henkiseltä voitolta raskauden ja postpartumin jälkeen. |