Kaisa TanskanenOlen aina harrastanut liikuntaa ja myös innostunut herkästi uusista lajeista. Nuorena harrastin joukkuevoimistelua parikymppiseksi saakka. Juoksemisen aloitin katumaratoneista, mutta jo parin vuoden sisällä mieheni sai minut suostuteltua polkujuoksun pariin. Ensimmäisen ultrani juoksin 2016 Pallaksesta Hettaan ja jäin heti koukkuun. Sillä polulla ollaan edelleenkin.
Urheilu on aina ollut osa arkeani, joten juokseminen on solahtanut siihen kuin itsestään. Polkujuoksussa on parasta se, että saa olla luonnon keskellä ja ihailla maisemia oli sitten kyseessä kotipolut tai uudet polut reissun päällä. Tällä hetkellä kisaan noin vuorokauden kestäviä kisoja vuorilla ja muissa hienoissa paikoissa. Ensi kaudelle tavoitteena on juosta pari ulkomaankisaa vuorilla ja kerryttää kiviä UTMB-kisaa varten, jossa toivon mukaan saan vielä joku päivä juosta. |